Otsi
Sulge

Otsi kodulehelt

Paneeliverhot

Paneeliverhot antavat mahdollisuuden luovaan lähestymistapaan

Paneeliverhot ovat kiehtovat ratkaisu, kun on peitettävä suuri ikkunapinta ja halutaan lähestyä haastetta toisin. Paneeliverhot ovat suorina laskeutuvia paneeleja ja muistuttavat tältä osin lamellikaihtimia. Paneeliverhojen paneeleja ei voi kuitenkaan kääntää, vaan ainoastaan vetää sivuun.

Erityinen käsin tai naruilla ohjattava järjestelmä, johon paneeliverhot asennetaan, antaa mahdollisuuden siirtää paneeleja yhteen tai erilleen sekä oikealle että vasemmalle.

Paneeliverhot koostuvat paneeleja kantavasta mekanismista ja siihen kiinnittyvistä liikkuvista paneeleista. Paneelien korkeus ja määrä riippuu ikkunan (tai erotettavan tilanosan) koosta.

Löytyy myös muita käyttömahdollisuuksia

Sen lisäksi, että paneeliverho on omalaatuinen ratkaisu ikkunoiden peittämiseen, paneeleja voi käyttää myös esimerkiksi tilanjakajina tai kaapinovina. Työntämällä avautuvat puitteet tekevät paneeliverhoista erityisen sopivat tilanteissa, joissa tilaa on niukasti, esimerkiksi ahtaassa eteisessä, jossa tavanomaista vaatekaapin ovea ei mahdu avaamaankaan.

Erikoiset materiaalit luovat poikkeuksellista tunnelmaa

Paneeliverhojen valmistuksessa voi käyttää erilaisia materiaaleja:

  • Kaikenlaisia kankaita; erityisen vaikuttavia ovat isot geometriset kuviot sekä syövytetyt kankaat
  • Juuttia (trooppisen kasvin kuidusta valmistettu harmaanvalkea materiaali)
  • Bambua
  • Puuta

Materiaalin valinta riippuu ennen kaikkea siitä, mikä tulee olemaan paneeliverhon päätehtävänä: ikkunan peittäminen ilta-aikaan, suoja päivällä intensiivisesti paistavalta auringolta (ajankohtainen ongelma ”lasisissa“ toimistoissa), tilan jakaminen peitetyiksi tai puolipeitetyiksi vyöhykkeiksi, käyttö kaapinovena jne. Koska paneeliverhojen muotoilumahdollisuudet ovat erittäin laajat, niistä voi tulla hillitty tausta muulle sisustukselle tai, päinvastoin, erittäin yksilöllinen sisustuselementti.

Tilanjakajana käytettävien paneeliverhojen materiaali voi olla puoliläpinäkyvää materiaalia, jolloin tilan osat ovat tosin ajatuksellisesti erotettuja, mutta salaperäinen aavistus verhojen takana tapahtuvasta on silti olemassa. Paneeliverhot ovat saavuttamassa yhä suurempaa suosiota toimistoissa, joissa lamellikaihtimia pidetään liian muodollisina ja persoonattomina, mutta suurten, maasta kattoon yltävien ikkunoiden peittämiseen jokin ratkaisu on löydettävä. Paras korvaava vaihtoehto lamellikaihtimille ovatkin paneeliverhot. Jos haluat hyvin erikoislaatuisen tuloksen, voit käyttää käsin maalattuja kankaita tai applikointeja.

Pyydä tarjous

Sulge

Tuotteet

Etkö löydä sopivaa tuotetta tai haluatko lisätietoa?

Pyydä tarjous