Otsi
Sulge

Otsi kodulehelt

On helpompaa siirtää liukuovia kuin alkaa taas muuttaa

On helpompaa siirtää liukuovia kuin alkaa taas muuttaaKun nuoripari muuttaa yhteen asumaan, ovat nuorten tarpeet ja vaatimukset varsin vaatimattomia, sillä suurta rakkautta varten riittää yksikin huone. Mutta kun lapsia tulee toinen toisensa jälkeen, kasvavat myös asumiselle asetettavat odotukset. Muutaman vuosikymmenen päästä tuntuu kuitenkin taas siltä, että asunto ei ole enää paras mahdollinen, kun siinä asuu vain kaksi henkeä ja kissa.

JOKAISELLE OMA NURKKA

Usein on niin, että asunnossa riittää neliömetrejä, mutta huoneita ei. Tällöin kaikkein kivuttomin ratkaisu on liukuoviseinä, joka luo jokaiselle perheenjäsenelle oman yksityisen nurkan tai jopa työtilan, jossa rauhassa työskennellä, tai turvallisen alan, johon kaikkein pienimmät voi jättää leikkimään keskenään.

SÄILYTYSTILA OVEN TAKANA

Liukuoviset vaatekaapit ovat osoittautuneet perustelluksi ratkaisuksi myös makuuhuoneessa tai eteisessä. Vanhanaikaisiin tilaviin vaatekaappeihin ja lipastoihin verrattuna lattiasta kattoon ulottuva vaatekaappi vaikuttaa jopa vähemmän tilaa vievältä. Todellisuudessa siihen mahtuu paljon enemmän kuin vain vaatteet ja jalkineet: taloustavaroita, kausitavaroita, vanhoja rakkaita muistoesineitä ja paljon muuta.

UUDET TYÖTILAT TOIMISTOSSA

Toimistoissakin liukuovet ovat muuttuneet lähes korvaamattomiksi, sillä nopea elämänrytmi pakottaa myös yritykset päättämään pikaisesti ja toteuttamaan päätökset välittömästi, jonka vuoksi tarvitaan jatkuvasti lisää työtiloja, lisää neuvottelunurkkauksia, lisää kokoustiloja… Tavallisesti liukuovet kiinnitetään lattiaan ja sisäkattoon kiskoille, mutta on olemassa myös riippukiskoisia ovia.

ALUMIINISET, MELAMIINISET JA VIILUPROFIILIT

Meidän tuotevalikoimassamme on kuusi alumiiniprofiilia: Classic, Elegance, Prestige, Sympony, Master sekä Exclusive. Ylä- ja alapyörät on varustettu suljetuilla kuulalaakereilla ja jousella, joka estää alakiskolta suistumisen. Alumiiniprofiilin lisäksi tarjoamme myös melamiini– ja viilukehyksellisiä liukuovia, joiden alapyörät kestävät suuria kuormia ja sopivat massiivisemmille oville. Melamiini- ja viiluvalikoima on hyvä, ainoana Virossa valmistamme myös puuverhousta jäljitteleviä alumiinisisuksisia liukuovia.

Tagasi
Sulge

Tuotteet

Etkö löydä sopivaa tuotetta tai haluatko lisätietoa?

Pyydä tarjous